Touhua on piisannu. Omppuja ollaan saatu yhdeltä jos toiselta kaverilta eli onneksi ei ole omia omenapuita. No, eipä nuo kaverit olisi varmaan noita omppuja olisi tuoneet jos eivät olisi tienneet, notta meillä ei noita omppupuita tosiaan ole. Kiitokset omenapuita omistavat ystäväni! Omppuja on nyt sitten laitettu ja syöty muodossa jos toisessa. Hilloakin on nyt talven varalle sitten ihan kivasti.  Hiirosen emännän blogissa käydessäni tuli omenapiirakan nälkä (=kuva omenapiirakasta + ohje) elix en ainakaan ole itseäni syönyt (vielä) ulos omenapiirakasta. En kuitenkaan tänään enää moista jaksa tehdä ja parempi olisi etten jaksaisi huomennakaan - kiloja tulee puntariin jo pelkästä ajatuksesta.
Viikonloppuna saatiin lasten kanssa urakoitua takapiha talvikuntoon. Kolmesta koivusta ei lähtenyt lähellekkään sitä määrää lehtiä kuin yhdestä vaasterasta. Onneksi vaahtera on nyt jo tiputtanut kaikki lehtensä että ei tarvii uusintakierrosta ottaa vaahteran alla. Etupiha pitäisi nyt sitten vielä laitella kuntoon niin sitten voisi vaikka toivoa lumen tuloa.
Syyspuuhien lisäksi olen touhaillut jo vähän joulutouhuja. Yksi joululahja on jo ostettuna - vaan ei sentään vielä paketissa. Lisäksi innostuin tekemään sukulaisille ja ystäville joulukortteja 3D-tekniikalla. Hidasta mutta kivaa touhua ja ihan mukavan näköisiä kortteja vaikka itse kehuukin. Muutaman neutraalin kukkakortinkin olen tehnyt varastoon, voi sitten käyttää vaikka onnittelukortteina kun lisää vain tekstin.